Tehtävä vastaanotettu -ryhmä sai alkunsa, kun Paula kävi syksyllä 2009 Suomen Lähetysseuran Lähetystyön esikoulutuskurssin. Paula sai kurssilta innostuksen lähetystyöhön, ja halusi tehdä jotain omassa seurakunnassaan (Kalannin kappeliseurakunta). Paula keräsi tiiviin porukan nuoria yhteen ja he kokoontuivat kerran kuussa seurakuntakodin nuorten kämppään viettämään aikaa yhdessä puhuen lähetystyöstä ja myös tehden monenlaista (askartelua, leivontaa yms)

Ryhmä halusi myös tehdä jotain suurempaa Kalannissa. Aikaisemmin Kalannissa oli järjestetty jo useampaan kertaan Veressä on elämä -tapahtuma, joka oli koonnut lähiseuduilta ihmisiä Kalantiin kuuntelemaan musiikkia ja Sanaa. Viime vuosina tapahtumaa ei kuitenkaan oltu enää järjestetty ja Paula ottikin asian puheeksi nuorisotyöntekijän kanssa ja sai luvan järjestää ryhmän kanssa Kalantiin pienimuotoisen tapahtuman. Ja niin ryhmä pääsi tosi toimiin.

Paulalla oli onneksi tapahtumaa järjestäessään apuna ryhmä aivan mahtavia ihmisiä, jotka auttoivat Paulaa. Sillä vaikka Paulalla olikin juuri kirjoitukset ohi, ja periaatteessa hänen päivänsä olivat vapaat, ei häneltä olisi riittänyt voimia ja rohkeutta tapahtuman järjestämiseen kuudessa viikossa. Jokainen ryhmän jäsen oli arvokas ja tärkeä, Hanna, Hannele, Kaisa, Laura, Santtu, Maiju, Ansku ja Terhi.

Tapahtuma saatiin järjestettyä ja heti seuraavassa illassa nuorten kämpässä, ryhmä alkoi jo pohtia ensi vuotta. Ja loppu onkin historiaa..